Meidän kuisti, kodin käyntikortti siinä missä eteinenkin (kaikille niille, jotka pääsee sinne asti, heheh..). Nyt kun on vuoden ajan saanut tutustua näihin meidän kodin eri toimintoihin ja ulottuvuuksiin, on niistä oppinut tykkäämään ihan uudella tavalla, ja toisaalta joistaki jutuista on vahvistunut niiden muutoksen tarve. Kuisti ei kuitenkaan kuulu niihin. 

Tää kuisti on oikeasti aika iso, sellanen L:n mallinen, peilikuva L:n itseasiassa, mutta kuitenkin. Alkuun sen kalustaminen tuntui hieman haasteelliselta, mutta nyt tilan on oppinut tuntemaan niin että sieltä löytää ne omat muunneltavuudet ja "eri tilat". Uusia kalusteita ei olla tänne hankittu, tai ostettiinhan me kesällä se riipputuoli (onko toi edes sana..? Ei siis keinu, vaan semmonen tuoli joka roikkuu katosta..) ja jouluvalot sillon reilu vuosi sitten, jos noi nyt lasketaan.. Ylipäätään tollasissa kaluste ja muissa sisustusjutuissa ollaan vähä sellasia, et hankitaan ne vasta sitten kun oman näköiset tulee vastaan. Yleensä ne tulee vastaan kirppareilla tai vastaavissa. Kalusteet mitä meiltä kuistilta löytyy nyt on sellasia, jotka meillä oli jo aiemmin tai ollaan saatu ne "ylläpitoon" sukulaisilta tai ollaan löydetty ne meidän omasta aarreaitasta, eli pihapiirissämme sijaitsevasta hulppean kokoisesta vanhasta myllystä. Siitä joskus enempi lisää.. 

Siitä kuistin kalustuksesta ja sisustuksesta.. Btw eikö kuistiakin voi sisustaa? Vai onko sisustaminen vain sellaista, mikä tapahtuu talon tms sisäisesti? Että tällaista pohdintaa.. Mutta niin, kesällä kuistihan pääsi ihan oikeuksiinsa. Se oli sellainen "toinen olohuone", kuten sanotaan. Tehtiin ruokaa ja oleiltiin. Monestikin vieraiden kanssa, ei välttämättä käyty sisällä ollenkaan. Eikä siinä, sopi ihan hyvin, varsinkin kun yllätysvieraat osaa tulla just silloin kun ei olla siivottu vähään aikaan. Nyt sitten syksyn aikaan olen ollut jotenki silti enempi ihastuksissani meidän kuistista, kun oon mielestäni stailannut sitä niin kivasti. Totesinkin että meillä on huippu oltavat tupakoitsijoille, kun saa hengailla niin nätillä kuistilla. Ainut vaan että meillä ei (onneksi) käy niin usein tupakoitsijoita ja toinen juttu, että näin syksyllä ei tule ite hengailtua siellä kuistilla pahemmin, kun on niin kylmää ja koleaa. Kuitenki tärkeä seikka tällaiselle visuaalille on se, että saa ittensä hyvälle mielelle joka kerta ku menee pihalle tai tulee sisälle ja saa siinä samalla katella omaa ja omannäköistä kuistiaan.

Tässä vaiheessa, eli lokakuun loppupuolella, rupee tuntumaan että syksy on pikkuhiljaa ohitse. Mutta ei vielä kyllä ole talvikaan, voiko siis olla että nykyään myös syksyn ja talven välissä on oma vuodenaikansa? Sellanen joka on kylmempi ja vaihtelevampi kuin syksy, mutta samalla myös lumettomampi ja synkempi kuin talvi.. Oli mikä oli, tuntuu että pihalla on jatkuva tuuli ja muutos meneillään. Se miten se vaikuttaa kuistiin on , että riipputuoli hakkaa tuulessa jatkuvasti seinään, varapatjaa (minkä paikka ei oikeesti ole edes kuistilla) ei enää siellä pysty säilyttämään, lampaantaljat ei tykkää tihkuttavasta sateesta ja lamppunauha sopii sisätiloihin paremmin. Myöskin päätyseinällä kasvava humala on kalju muisto vain. Tämä kaikki sai minut vihdoin toimimaan hurjan puolisen tuntia, jotta kuisti pystyisi ottamaan sääolosuhteet paremmin vastaan. Tuoli odottaa kesää varastossa, patjasta ajattelin taikoa jälleen varasohvan, taljat pääsivät saunalle kuivattelemaan ja lamppunauha pääsee ihan catwalkille asti loppuviikosta. Humalaa en vieläkään raaskinut repiä alas. Lakaisin vain tippuneet lehdet kompostiin ja pohdin vieläkin, otanko sitä tänäkään talvena pois, sillä kuivuneenakin se tuo näköestettä.

Kuvan otin siis ennen operaatiotani. Ja operaation jälkeen ...hmn.. Kuisti näyttää hieman valjulta. Ehkä se elää sään mukana nyt pientä muutosvaihetta, kunnes keksin taas jotain hauskaa sinne. Ja oikeastihan kuvat ja tapahtumat ovat eiliseltä, mutta väliäkö sen?

Sellaista tähän maanantai-iltaan. Täytyy myöntää että ompa ihana blogata jälleen. Tälläkertaa kirjoittaakin enemmän, ainakin nyt kun kerta tekstiä tulee. (Ja en lannistunut vaikka onnistuin hävittämään enempi ja vähempi valmiita tekstejäni ennen tätä). En halua asettaa itselleni mitään "sääntöjä" tai kriteerejä, että joka kerta pitää olla vaikkapa kuva ja arvoituksellinen otsikko, vaan ajattelin että annan tämän mennä omalla painollaan ja teen sen niinkuin itsestä tuntuu hyvältä ja luontevalta.